Muistathan ergonomian muuttopuuhissa!

Ergonomia tulee kreikankielen sanoista ergo(työ) ja nomos(luonnonlait). Ergonomiasta tulee usein mieleen istumatyö ja hyvä työasento. Hyvä ergonomia on tärkeää myös muissa töissä esimerkiksi muuttamisessa. Monet muuttavat itse muutaman kaverin tai sukulaisen avustamana ja paljon käytetään ammattilaismuuttajia. Kummassakin tapauksessa voi muuton yhteydessä tapahtua jotain vaarallista jos ergonomia ei ole kunnossa. Ergonomia tarkoittaa ihmisen ja työn yhteensovittamista. Sen avulla työympäristö, -välineet ja muu toimintajärjestelmä vastaa ihmisen ominaisuuksia ja tarpeita. Eli juuri sitä ettei vaikkapa muuttamisen yhteydessä satu tapaturmia tai liikaa kuormitusta. Hyvästä ergonomiasta on väsyneenä vähemmän apua, joten kannattaa suorittaa muuttotyö virkeänä että ei vaikkapa horjahda taakkaa kantaessa. Kannattaa ensin selvittää ettei kantomatkalla ole liukkaita kohtia. Jos on talvi ja piha on jäinen niin se pitää ensin hiekoittaa. Jos sisällä on märkä lattia niin se pitää kuivata ensin.

Nostaminen ja kantaminen

Muuton yhteydessä nostellaan ja kannetaan tavaroita, kun lastataan ja puretaan muuttoautoon tavaroita. Tämä voi olla hyvin kuluttavaa kehon eri osille. Silloin varsinkin sitä työkseen tekeville, on tärkeää että tekee tämän ergonomisesti. Pitkällä aika välillä voi selkä tai niska mennä huonoon kuntoon, jos nostotekniikka on huono. Nostaminen tulisi tapahtua niin että nostamisesta aiheutuva voima kohdistuu selän sijaan jalka- ja pakaralihaksiin. Ne ovat ihmiskehon vahvoja osia ja kestävät paremmin taakkaa kuin selkä ja niska. Kiireessä muuttaminen voi olla vaarallista, koska nostamisen pitäisi olla tasaista. Silloin ei pitäisin riuhtoa eikä kiertää vartaloa. Taakasta pitää saada hyvä ote, ettei se tipu varpaille tai itse kaadu.

Sitten kun on saanut nostettua tavaran niin se pitää tietysti vielä kantaa. Nosto-otteen pitää olla hyvä. Selän pitää olla luonnollisessa asennossa koko kantamisen ajan, jotta se ei pyöristy ja siihen ei kohdistu liikaa voimaa. Kantaminenkin on siis tärkeä vaihe ergonomian kannalta. Jos kantamus on painava, se pitää kantaa mahdollisimman lähellä kehoa niin että se tukee vartaloa samalla. Jos kantaa yhdessä toisen kanssa jotain painavaa niin kannattaa sopia etukäteen millä vauhdilla kannetaan ja mitä reittiä kuljetaan. Tällöin vähennetään sitä että ei tapahdu törmäämisiä tai liiasta nopeudesta tavara tipahda yllättäen käsistä toisen kantajan päälle.

Sohva

Sohvan kantaminen voi olla vaarallista

Toisto

Muutossa usein toistetaan tietynlaisia asentoja ja tekniikoita. Varsinkin jos kyseessä on ammattimuuttaja niin vauriot ja rasitusvammat voivat syntyä kehon eri osiin salakavalasti pitkien aikojen aikana. Koska nostaminen kohdistetaan jalkoihin ja pakaroihin selän ja niskan sijaan voivat polvet tulla vähitellen kipeäksi. Muuttoammattilaisen onkin tärkeää huolehtia sitä että pysyy itse sutjakassa kunnossa, jottei polvien tarvitse kantaa kaiken muun taakan lisäksi painavaa kehoa. Myös verryttelyt ja venyttelyt auttavat rankan nostamisen jälkeen. Tärkeää on pitää taukoja muuton aikana ja tehdä vaikka sen aikana venytyksiä, jotta paikat pysyvät rentoina.

Apuvälineet

Eri apuvälineistä on apua muuton yhteydessä. Painavia esineitä voi kuljettaa oman kehon sijaan eri apuvälineillä. Jos ei käytä ammattilaisen apua muutossa voi silti hankkia muutaman välineen avuksi muuttoon.

Jos oma autokalusto ei ole tarpeeksi tilava muuttoa varten, voi vuokrata pakettiauton. Varsinkin uudemmissa autoissa tulee usein myös lisävarusteita mukana, jotka helpottavat muuttamista huomattavasti.

Pakettiauto

Muuttoa voi helpottaa vuokraamalla pakettiauton

Nokkakärryt voi lainata tai hankkia itselle, koska usein kotona vaihdellaan huonekalujen paikkoja tai hankitaan uusi pesukone. Näiden siirtämisessä nokkakärryistä on iso apu hyvän ergonomian kannalta. Nokkakärryillä kantamuksen saa kuljetettua ilman että pitää käyttää kuluttavaa lihasvoimaa. Samalla tavalla käytetään rullakkoa tavaroiden kuljettamiseen. Näistä on myös hyvä apu jos tavara on huonon mallinen ja siitä ei saa tukevaa otetta.

Kantohihnat, paino- ja pianovaljaat ovat myös hyvä apu raskaiden esineiden nostossa ja kantamisessa. Ne säästävät voimia ja niiden avulla ergonomia on parempi. Tällöin sattuu vähemmän haavereita muutossa.

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. more information

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close